Frans Äimä

Frans Gustaf Äimä (vuoteen 1897 Emeléus; 27. elokuuta 1875 Kalajoki – 14. toukokuuta 1936 Helsinki) oli suomalainen foneetikko ja kielentutkija.

Äimän vanhemmat olivat piirilääkäri Frans Emil Emeléus ja Amanda Karolina Aejmelaeus. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1899 ja lisensiaatiksi (tohtoriksi) 1915, ja hänen väitöskirjansa aiheena oli Phoenetik und lautlehre des Inarilappischen (1914). Samana vuonna hänestä tuli Helsingin yliopiston suomen ja lapin kielten äänneopin dosentti, joka toimi fonetiikan vt. opettajana vuoteen 1920 saakka. Fonetiikan ylimääräiseksi professoriksi Äimä nimitettiin 1924. Opiskeluaikanaan 1904–1914 Äimä osallistui näkyvästi Pohjalaisen Osakunnan ja Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan toimintaan, muun muassa ensimmäisen valtuuskunnan puheenjohtajana ja jälkimmäisen kuraattorina. Äimä teki 1896–1897 tutkimusmatkan Suomenlahden ulkosaaristoon, josta julkaisi teoksen Äänneopillinen tutkimus Tytärsaaren murteesta (1900) ja yhteensä viisi tutkimusmatkaa 1900–1931 Inarin Lappiin ja Petsamoon, joista hän julkaisi väitöskirjansa ohella useita muita tutkimuksia. Äimän teos Yleisen fonetiikan oppikirja julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1938.

Äimän puoliso vuodesta 1918 oli Ester Ingeborg Ervast (1879–1966).

• Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 852–853.Helsinki: Professoriliitto, 2008.ISBN 978-952-99281-1-8.
• Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto, s. 851.Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.

• Kulonen, Ulla-Maija: Äimä, Frans (1875–1936). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen).30.7.2007. Helsinki:Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.